Perhonen

Lauantai 27.3.2010 klo 21.06

Olen käynyt itseni kanssa läpi eräänlaista uudelleen syntymisen prosessia – jälleen kerran. Huomaan tässä hetkessä ikään kuin käyneeni läpi sisäisen "kuoleman" itseni kanssa ja viime viikon ajan olo on ollut kuin koteloituneella perhosen toukalla. Olen kääntynyt sisäänpäin, lakannut olemasta, tuntuu, että haluaisin vain nukkua vuorokauden ympäri ja antaa ulkopuolisen maailman jatkaa rauhassa omaa näytelmäänsä. Nyt vain olen ja odotan, että tulee aika ”kuoriutua” tästä itseni luomasta sisäisestä kotelosta. Huomaan myös, että tällaisen kotelon sisällä on kummallisen pimeää. Ei ole valoa eikä ikkunoita. Vain tyhjyys.

Huomaan resonoivani jo kevään odotusta ja sitä, että tämä uusi syntymä alkaa luoda uutta elämää, versota uutta kasvua ja kantaa hedelmää. Vaikeinta tässä sisäisessä ”kuolemassa” on ollut luottamuksen säilyttäminen siihen, että pääsen jälleen ulos tästä kotelosta. Eräs ystäväni kertoi, että hänelle on ollut merkittävä oivallus juuri luottamuksen ymmärtäminen. Löytää luottamus itseensä, elämään ja Jumalaan. Kuulostaa melko helpolta mutta aina siinä hetkessä, kun elämä tuo vastaan haasteita, mielen harmaus yllättää tai uusi elämän kierron vaihe odottaa alkuaan, on joskus hyvinkin vaikea luottaa yleensä mihinkään. Maailma alkaa näyttää ahdistavalta, kuin vankilalta, josta ei ole ulospääsyä.

Haluan uskoa, että jokainen meistä tänne syntyessään luottaa täysin ja täydellisesti. Pieni vastasyntynyt lapsi luottaa vanhempiensa huolenpitoon ja rakkauteen. Aivan alussa mieli ei kyseenalaista, ei vielä ole syntynyt harhoja ja epäluuloja kanssa sieluja kohtaan. Kun itse kokee olevansa puhdas, viaton ja täydellinen, ei kuvittele muuta olevan olemassakaan. Näkee kaiken ympärillään yhtä valkeana ja puhtaana kuin oma mieli. Muistatko sinä omassa elämässäsi missä vaiheessa sinä lakkasit luottamasta? Milloin sinun mielesi alkoi epäillä täydellistä rakkautta? Tämä muutos tapahtuu vaivihkaa ja kuin itsestään. Jokainen elämänkokemus luo ”salaa” uusia harhoja ja jokainen vastoinkäyminen synnyttää pelkoja, jotka syövät tätä luottamusta. Lapseni sanoi taas eräänä päivänä varsin viisaasti, että pitäisi palata siihen hetkeen, jolloin tämä luottamus on ensimmäisen kerran ”menetetty” ja käydä hakemassa tämä luottamus sieltä. Aivan upea ajatus 8-vuotiaalta!

Koen tässä hetkessä, että tämän täydellisen luottamuksen löytäminen omasta itsestäsi on eräs hyvin tärkeä avain sisäiseen rauhaan. Tämän rauhan voi saavuttaa varmasti monella eri tavalla ja jokainen etsii taatusti juuri itselleen parhaan polun. Olen kokeillut erilaisia ajatuksia, jotka johtavat tähän rauhaan: Luotan täysin ja täydellisesti Luojan Rakkauteen. Luotan itseeni. Luotan siihen, että olen täydellisen rakastettu. Luotan jokaiseen kanssa sieluun, jonka kohtaan, sillä jokainen kohtaamani sielu on Jumalan lähettämä opas. Luotan jokaiseen kanssa sieluun, sillä jokainen kohtaamani sielu on mieleni luoma kangastus ja heijastaa minun sisäistä tilaani. Luotan elämään. Luotan Rakkauteen. Luotan siihen, että Pyhä Henki ja Luoja johdattavat minua. Luotan siihen, että minusta pidetään huolta.

Tällaisia ”ajatusmantroja” voi luoda itselleen aivan rajattomasti. Olen itse kokenut, että yksi tällainen pieni ajatus muuttaa helposti minun sisäisen tilani kohti sen ydintä, jossa Rauha vallitsee. Jokainen pieni luottamusta lisäävä ajatus kantaa eteenpäin juuri tässä hetkessä. Ja miten helppoa on muuttaa omaa sisäistä tilaansa, kun muistaa, että minä itse olen vastuussa minun jokaisesta ajatuksestani. Mielenhallinta on osa matkaa kohti pysyvää rauhan tilaa. Ja mielenhallinta syntyy sekä itsensä rehellisestä tarkkailusta että tunnollisesta harjoittelusta. Pitää olla tavoite ja sitten luoda itselle parhaat työkalut ja keinot tämän tavoitteen saavuttamiseksi. Minun tavoitteeni on täydellinen ja pysyvä Rauha. Tiedän, että tämä rauha minussa on jo olemassa, sillä olen sen kokenut useasti. Haluan löytää jälleen Luottamuksen, sillä luulen sen matkalla kadottaneeni. Tämä täydellinen Luottamus on minussa myös jo valmiiksi rakennettuna, olen vain sen unohtanut.

Tiedän, että kun perhosen toukka kuoriutuu lopulta kotelostaan, se on täydellisen muuttunut. Karvaisesta toukasta on tullut perhonen ja se on saanut siivet, joilla lentää. Uudelleen syntymän myötä aukeaa näin myös uusi näkökulma vallitsevaan maailmaan. Jos aiemmin on katsellut maailmaa maasta käsin, nyt näkeekin yhtäkkiä kaiken ylhäältä päin. Kokonaisuus alkaa hahmottua ja mitä korkeammalle nousee, sitä kauemmas näkee. Tietoisuus laajentuu yhdessä yössä. Eikö olekin ihmeellistä!   

Peilikuvia

Keskiviikko 10.3.2010 klo 12.14

Viime viikkojen kuluessa on syntynyt oivallus siitä miten ja minkä vuoksi havainnoimme maailmaa siten kuten yleisesti teemme. Miksi koemme olevamme kehoja sen sijaan, että ymmärtäisimme olevamme sieluja, yhtä hengen ja luojan kanssa? Miksi koemme tämän fyysisen maailman todellisena, pysyvänä ja ainoana todellisuutenamme? Miksi näemme päivittäin kohtaamme sielut ja itsemme yhä vain kehoina, fyysisinä olentoina, vaikka toisaalta tiedämme, että todellisuudessa olemme paljon enemmän?

Olen elämänmuutosten myötä saanut upean mahdollisuuden kohdata entistä enemmän ihmisiä työni merkeissä. Olen viimeisten parin kuukauden aikana kohdannut toinen toistaan mielenkiintoisempia sieluja, joista osan olen tunnistanut välittömästi jollain tasolla "tutuiksi" ja muut kokenut muuten vain erityisen mielenkiintoisiksi uusiksi tuttavuuksiksi. Jokainen kohtaamani sielu on antanut minulle mahdollisuuden ilmentää itseäni rehellisesti ja havainnoinda tätä maailmaa uusin silmin.

Jos vertaan omaa suhtautumistani näihin sieluihin nyt ja siihen, miten olen suhtautunut uusiin ihmisiin esim. viisi vuotta sitten, voin havaita merkittävän muutoksen. Jokainen nyt kohtaamani ihminen tuntuu merkitykselliseltä ja jollain tasolla tutulta. En koe uusia tuttavuuksia elämässäni enää vain "vieraiksi ihmisiksi" kuten aiemmin. Vaan sieluiksi, joissa jokaisessa on jotakin, jonka tunnistan myös itsessäni. Huomaan, että aiemmin hyvin vahvassa eläneet ennakkoluulot, asenteet ja vanhat rakenteet ovat selvästi vähentyneet. Ennen saatoin ajatella: "ei tuo kuitenkaan ymmärrä, mitä oikeasti ajattelen, turha edes yrittää.." Ja usein tietoisesti valitsin pitää omat todelliset ajatukset itselläni, sisimmässäni. Nyt kun kohtaan uuden ihmisen, uskallan olla täysin oma itseni, uskallan luottaa siihen, että kaikki kohtaamiset ovat tarkoituksen mukaisia ja merkittäviä.

Vaikka vaihtaisin ajatuksia vain pienen hetken jonkun minulle tuntemattoman ihmisen kanssa, se mitä sanon ja ilmennän, jättää varmasti jonkun siemenen itämään ja saa aikaan jotakin. Muuten en olisi tätä sielua kohdannut. Ja samalla huomaan nyt, että jokainen kohtaamani sielu jättää lähtemättömän jälkensä myös minuun. Jokaisen keskustelun kautta, ja usein hyvin pientenkin arjen tapahtumien myötä huomaan oivaltaneeni jotakin uutta, pääseväni kosketuksiin syvän todellisen minäni kanssa ja vanhojen kaavojen murentuvan yhä enemmän syvällä itsessäni.

Viimeisin oivallukseni syntyi tapahtumasta, jossa keskustellessani avoimesti toisen ihmisen kanssa koin, että hän ilmensi eräänlaista "peiliä" minulle itselleni. Ikäänkuin keskustelisin siis todellisuudessa itseni kanssa. Jos olen rakastava, kiinnostunut ja avoin, kohtaan tässä toisessa sielussa saman tavan suhtautua minuun. Jos taas kyseenalaistan, kritisoin tai tuomitsen, saan takaisin tismalleen samaa kohtelua. Lause "Kaiken minkä teet, teet itsellesi", on saanut nyt sisimmässäni aivan uuden syvyyden. Tajuan, että olen jälleen saanut uuden konkreettisen kokemuksen siitä, että kaikki näkemäni on vain harhaa ja että mikään kohtaamani sielu ei ole sen todellisempi tai epätodellisempi kuin minä itsekään. Katsoessani sinuun, näen kuvajaisen itsestäni, vain heijastuksen peilissä. Olemme yhtä ja ilmennän siten itseäni jokaisen kohtaamani sielun kautta.

Oma sisäinen rehellisyyteni itseäni kohtaan heijastuu takaisin minuun erilaisten kohtaamieni sielujen kautta. Joskus nämä "peilit" elämässäni paljastavat itsessäni asioita, joita en oikeastaan haluaisi nähdä tai jotka tuntuvat kipeiltä ja satuttavan minua. Näen omaan itseeni näiden "peilien" kautta ja nämä "peilit" paljastavat minussa kaiken kaunistelematta ja usein vähän turhankin rehellisesti. Nämä kohtaamani ihmiset toimivat minulle siis eräänlaisina mittareina omasta sisäsisestä tilastani ja todellisista ajatuksistani syvällä tasolla. Arjen tasolla koen tämän oivalluksen olevan minulle todella merkittävä. Jokaisen kohtaamani ihmisen kautta voin siis tarkkailla itseäni ja omaa sisäistä tilaani.

Koen, että olen saanut lahjaksi tämän "harhan", reaaliaikaisen ja interaktiivisen reality-unen, tämän maailman, jossa minulla on mahdollisuus alkaa nähdä itseni toisin, minulla on mahdollisuus valaistua ja oppia jokaisesta kokemastani ihmissuhteesta ja tilanteesta. Olen syvästi kiitollinen tästä mahdollisuudesta ja haluan alkaa hyödyntää nyt tätä mahdollisuutta entistä tietoisemmin. Tämä uni on juuri minua varten ja meitä jokaista varten, jotta voisimme nähdä todellisen itsemme ja voisimme antaa anteeksi. 

Kiitollisena otan tämän lahjan tänään vastaan ja kiitollisena havainnoin kaikkea, mitä koen tässä maailmassa. Tästä kiitollisuuden tilasta käsin valitsen elää tämän hetken ollen rehellinen itselleni, täynnä rakkautta ja luottamusta.